sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Valkosuklaasydän


Halusin tehdä veljelle ja hänen vaimolleen lahjaksi kakun, jonka he voisivat sitten viedä mukanaan vaimon kotiin syötäväksi jouluksi. Maku noudatteli heidän hääkakun makua, eli suklaapohja, mansikkatäyte.. Päällä nyt sokerimassan sijasta tätä valkosuklaakuorrutemassaa (jonka alla ohuesti suklaakermavaahto). Koristeet samasta massasta, keskellä oleva sydänkuvio suklaata jossa transferikuvio. Pohjan paistoin uudella vuoalla, tuli vaihteeksi vähän eri mallinen kakku näin joulun kunniaksi :)

Sain kivan viestin eilen, että kakku oli tehnyt kauppansa ja ollut siis hyvää. Mukava kuulla, kiitos vaan Pp :)

lauantai 26. joulukuuta 2009

Bart Simpson (gluteeniton)


Sain tilauksen gluteenittomasta Bart Simpson kakusta. Syntymäpäiväsankari oli ihastunut serkulleni tekemään Bart-kakkuun, halusi samanlaisen. Enhän minä halunnu tehä ihan samanlaista, ja rohkenin sitte kokeilla tämmöstä versiota. Pohja on 8 munan sokerikakkupohja, ohje jolla tein oli seuraavanlainen:

8munaa
3dl sokeria
3,5dl gluteenitonta jauhoseosta (Sunnuntai)
2tl leivinjauhetta

Valmistus kuten normi sokerikakkupohja. Paistoaika 35-40 min 175 asteessa.

Päällä kakussa on valkosuklaakuorrutemassaa, sivuilla kermavaahtoa"liekit" kolmella eri sävyllä. Kuvan tein ite ja leikkasin sopivaksi, hyötykäytin reunat, joista tein vähän liekkejä päällekin. Kirjaimet on myös valkosuklaamassaa, tomuväreillä värjätty päälle.

Kakku sai kovasti kiitosta ja kehuja, tuli tosi hyvä mieli itelle, joten kiitoksia vaan sinne juhlaväelle minun puolestani :)

Piparirasiat, kranssi ja tuikkulyhty

Ei sitte ehtiny enempää tehä sydänrasioita. Toisen aikaisemmin tekemistä vei Aatu avoimen päiväkodin M-opelleen. Tein nopsaan pari suorakaiteen mallista vielä lahjaksi konvehtirasian sijaan.




Tämän joulun  "hitti" tais olla tämä piparikranssi, jonka näin ekana Eben tekemänä. Pakkohan sitä oli kokeilla, Oli aikomus laittaa lahjaksi, mutta pidinki sitte itellä joulupöydässä :P
Koristelut pikeeriä, helmiä ja valkosuklaamassaa (joissa helmiäissuihke)

En oikein keksiny parempaa alustaa, ehkä joku lasinen ois ollu nätti mutta kaikki isot oli muussa käytössä.


Näitä "lasienkeli"-lyhtyjä tein kaksi, toisen pidin itellä ja toisen annoin tädille, joka vei sen lahjaksi. Tässä on vain puolet pyöreästä "purkista" seinänä. Ite laiton kirkkaan kivi-kynttilälyhdyn tuikkuineen sinne (en uskalla laittaa paljasta tuikkua) ja ihanasti toimi. Enkeli siis kondiittorinsokeria, koristelut muuten pikeeriä ja sokerihelmiä.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Rauhallista joulua

Kohtuullisesti on tullut tässä Aatun synttäreiden jälkeenkin leivottua, mutta kuvat saavat odottaa joulun yli kamerassa. :)

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Toivoo: Aatun äiti

perjantai 11. joulukuuta 2009

Aatun 3v. syntymäpäivät

Äitin mussukka täytti jo kolme, miten aika juokseekaan..! Juhlia vietettiin kahtena päivänä, eilen ja tänään. Paloautokakun, torttujen, pasteijoiden ja muiden pikkujuttujen lisäksi oli siis näitä kakkuja:



Lapsivieraat saivat muistoksi juhlista Helinä-keiju -piparin:

Ja Aatusta parasta koko kakkujutussa on puhaltaa kynttilät (mielellään moneen kertaan):



Paloautokakku


Aatu on löytänyt äitin leivontatarvikekaapin ja on sitte kulkenu paloautokakkuvuokan kans monta kuukautta sanoen, että haluaa sitte synttäreille paloautokakun.. ja Helinä-keiju -kakun. :)

En oikein keksinyt miten nämä ideat ois yhdistäny toimivaksi teemaksi, joten tein sen paloautokakun ja sitte niitä Helinä-keiju -pipareita. Meinasin niin väsyä tämän pursotukseen, ja kiirekkin oli mutta valmistu se lopulta. Parissa kohtaa vähä värivirheitä, mutta Aatu oli ikionnelllinen paloautokakustaan, mikä on pääasia :)

Vuokaan tuli 6 munan pohja. Välissä mansikka-mustikka-valkosuklaavaahto. Päällä kermaa. Varmaan nuita kirkkaita värejä ois helpompi saaha aikaan sokerikreemiin, mutta en halunnu sitä käyttää nyt.

"Hirveän" hyvä voileipäkakku

Tästäki piti tulla alunperin leivoksia, mutta enpä sitte ehtinykkään joten koristelin ja tarjosin kokonaisena kakkuna.

Tässä on leipää vain pohja ja kansi, täytettä vähä paksummasti yhessä kerroksessa. Kasasin säädettävän suorakulmaiseen reunavuokaan. Leipänä täysjyväpaahto. Täytteenä oli suurinpiirtein tämmöstä:

2 purkkia yrtti-pippuri tuorejuustoa
1 pieni prk kreikkalainen valkosipuli tuorejuustoa
majoneesia
2prk ranskankermaa
1prk Flora vispiä vaahdotettuna
500g palvattua hirvenlihaa hienonnettuna
3 liivatelehteä
mausteita (yrttisuola, pippuri..)

Tein summassa tuon täytteen, en oikein muista määriä ja lihakin on arvio.. Mutta ei kauas ainakaan nuista heitä.

Palvikinkkuleivokset

Tein kinkkuvoileipärullan, jonka sitte paloittelin ja koristelin palat leivoksiksi. Täytteenä tuttuun tapaan palvikinkkua, majoneesia, tuorejuustoa, mausteita, ranskankermaa.. Ja päällä tuorejuusto-majoneesiseos, koristeena juustoraastetta, kurkkusiivuja, tomaattiruusut, persiljaa ja kinkkua.

Suklaamansikka-kakku

Yksinkertaisella piti alottaa Aatun synttärit. 6 munan suklaakakkupohja, välissä mansikkarahkaa, päällä kermavaahto ja suklaakuvio tummalla suklaalla.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Hyvää itsenäisyyspäivää!



Vielä Suomipiparit:

Itsenäisyyspäivän täytekakku


Halusin tehdä Suomineidon mallisen kakun, mutta pikkusen tuon reunan pursotuksen yhteydessä kärsi viimeinenkin muoto mitä kakulla oli :P

Välissä mustikkaa+valkosuklaa pikamousse eli sekasi mustikat ja vaniljakreemijauheella tukevoitu valkosuklaakermavaahto. Reunalla ja päällä kerma+hopeahelmiäissekotusta

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Aleksanterin leivokset (munaton&maidoton)

Halusin tehdä Aatulle omia leivoksia, ja kuorrute on varsinki semmonen juttu mistä Aatu tykkää :)  Aatu vei synttäripäivänä näitä kavereille avoimeen päiväkotiin, loput pistin pakkaseen ku oli niin paljo muutenki syömistä synttäreillä kotona. Tässä ohje (huom! vaihtamalla jauhot saat tästä myös gluteenittoman):

500g maidotonta margariinia
2,5dl sokeria
1prk omenasosetta (Piltti tms)
10 dl vehnäjauhoja
1rkl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta

väliin:
vadelmahilloa

päälle:
5dl tomusokeria
n. 0,5dl vettä
(1rkl glukoosia, ei välttämätön)

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää omenasose ja sekoita. Lisää jauhot, joihin on skeoitettu vaniljasokeri ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi ja painele voidellulle leivinpaperille pellille. Paista 200 asteessa noin 15min. Halkaise pohja kun se on jäähtynyt ja levitä toiselle puolelle vadelmahilloa. Liu'uta toinen puoli pohjasta varovasti päälle. Sekoita kuorrutteen aineet ja levitä kuorrute päälle. Koristele haluamallasi tavalla. Itse laitoin lumihiutalekoristerakeita ja helmiäissuihketta. Laitoin tortun kylmään joksiki aikaa ja paloittelin sitte. en enää muista montako palasta tuli, tein osasta aika pieniä.

Tässä vielä kuva ennen paloittelua: