maanantai 19. elokuuta 2013

Millefeuille (munaton)

Tämä on unohtunut postata, tein näitä jo hyvä tovi sitten. Helsingissä samaisia leivoksia saa ainakin Stokkalta nimellä Napoleonin leivokset, mutta itse olen tottunut syömään näitä Ranskassa ja Sveitsissä ja siellä ne tunnetaan nimellä Millefeuille. Nämä ovat minun ja erään toisen suuuuurta herkkua (kuulemma näitä saa tehdä vaikka joka päivä).
5-8kpl:
3 levyä pakastelehtitaikinaa (kananmunaton)
2,5dl vaniljakreemiä
1dl kermavaahtoa
1dl tomusokeria
0,5-1 rkl vettä
(glukoosisiirappia)

elintarvikeväriä
tummaa suklaata

Sulata lehtitaikinalevyt ja kauli ne noin 8x40cm kokoisiksi. Pistele haarukalla. Paista uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä sillä välin kun valmistat täytteen.
Valmista vaniljakreemi purkin ohjeen mukaan ja sekoita se kermavaahdon kanssa. Levitä puolet seoksesta yhden lehtitaikinalevyn päälle (kerros saa olla suht paksu). Nosta päälle toinen levy. Levitä loput täytteestä ja nosta päälle kolmas levy (tasainen puoli päällepäin). Valmista tomusokerikuorrutus ja värjää se vaaleanpunaiseksi. Itse lisään joukkoon glukoosisiirappia, mutta se ei ole välttämätöntä. Sulata muutama pala tummaa suklaata esimerkiksi paksussa pakastepussissa. Levitä tomusokerikuorrute, pursota suklaasta raitoja ja vedä hammastikulla pintaan marmorikuvio. Leikkaa 5-8 osaan. Herkuttele hyvässä seurassa <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti